Mind The Soup Reviews:

Findance 27.06.2005

Nuoret pohjalaisjannut yllättävät kypsällä progerokkialbumillaan. Jonkinasteista kulttimainetta vauhdikkailla live-esiintymisillään saavuttanut Jeavestone sai viimein oikean levydiilin. Orkesteri kämppää nyt samalla Wolfgang-levy-yhtiöllä suomi-progen vanhusten Wigwamin kanssa. Eri musiikkityylejä yhdistelevä ryhmä on kokonnut kokoon semmoisen progesopan, joka siivoaa pölyt vanhankin hipin vintiltä.

Singlenäkin julkaistu avausraita Knights Of The Bottomline kaasuttelee levyn nopeimmalla vaihteella. Aika peruskitarariffiä pohjustaa vaihtelevan mielenkiintoinen bassolinja, tarkasti tikuttava rumpali sekä mukavan kuulaat syntikat. Beauty Contest lähtee rauhallisemmin. A-osan perinteinen rock vaihtuu kertosäkeessä mielenkiintoiseen progemaailmaan. C-osassa ihanan hivelevät huiluosiot pääsevät esiin. Hetkinen... laulajan äänihän kuulostaa tutulta. Sehän on kuin nuori Ozzy Osbourne, jonka äänessä on enemmän intoa.

Singlenä julkaistu Crazy Madness lähtee didgeridoon murinalla edeten akustisesti sinne hulluuteen. Extended Massive Orgasmissa lähennellään Kingston Wallin tunnelmia vallattoman kitaroinnin suhteen. On rytmiryhmäkin varmasti Kingstoninsa kuunnellut. The Secret Playhousen rytmitykset ja intiimin kauniit huilumelodiat vievät mennessään. Snowfall antaa monisäikeisyydessään odottaa avautumistaan. Showpiece on selkeydessään ja iskevyydessään levyn parhaimmistoa. Stumbling Gigolos on hieman turha välihassuttelu. A Prophetis Daydream esittelee yhtyeen monipuolisuutta ja kykyä pitää kasassa laajempia kokonaisuuksia.

On mukavaa, että reilu parikymppisetkin kaverit ovat innostuneita progressiivisesta musiikista. Jeavestonen kohdalla tähän musiikin tyyliin huokuu intohimo. Jahka kaverit saavat vielä hieman keikka- ja biisintekokemusta lisää, niin tiedä mitä odottaa. Loistava debyytti!

9/10 Sami Sankilampi

Cinema Sf, 30.06.2005

Loistavan livebändin Jeavestonen ensimmäinen pitkäsoitto on vihdoin julkaistu. Vuodesta 1999 koossa ollut yhtye tekee musiikillisesti juuri sen, mitä haluaa: yhdistelee paikoitellen tutunkuuloisia progejuttuja rock- ja jazz-elementteihin.
Tämän "deja vu -ilmiön" taustalla on monia tekijöitä.

Laulaja-kitaristi Jim Goldsworthin ääni tuo paikoitellen mieleen Kansasin kulta-ajan (Leftoverture, Point of know return) vokalistin Steve Walshin. Kitaristi Mickey Maniac loihtii instrumenteistaan toinen toistaan ihmeellisempiä sointukulkuja ja tyylikkäitä sooloja, huilisti Angelina Galactique lienee hänkin Jethro Tullinsa kuunnellut. Rytmiryhmä Kingo (rummut) ja Tommy Glorioso (basso) pitää omalla työskentelyllään nämä välillä täysin omia polkujaan kulkevat taiturit tarkasti suunnassa.

Levyn parasta antia edustavat melodinen Snowfall, rokkaava Showpiece, A-osaltaan jonnekin Manchesterin suuntaan viittaava Beauty Contest sekä päätöskappale A Prophetis Daydream. Siinä kiteytyy Jeavestonen huippuosaaminen ja tyylitaju, huumoria unohtamatta. Yhtyeen ennakkoluulottomuudesta kertoo sekin, että singlenäkin julkaistussa kappaleessa Crazy Madness soi aito didgeridoo.

Mieltäni lämmittää suuresti se, että Jeavestonen kaltainen, äärimmäisen osaava ja musiikillisesti omia polkujaan kulkeva bändi on vihdoinkin noteerattu muuallakin kuin sisäpiireissä. Mind The Soup tekee selväksi sen, että bändi osaa asiansa myös studioissa. Masteroinnin hoitanut Hannu Leidén on tehnyt hyvää työtä hänkin, soundit ovat kauttaaltaan erinomaiset. Hienon bändin vähintään yhtä hieno debyytti, hatunnosto kaikille projektiin osallistuneille.

5/5 Juha Alanko

Rumba 01.07.2005

Nuoriso goes pappapop

Tässäpä kummallisesti nimetty levy kummallisen kuuloiselta bändiltä, jonka kummallisen kuuloiset jäsenet ( Jim Goldworth, Mickey Maniac, Tommy Glorioso, Kingo ja Ally Galactique ) luonnehtivat musiikkiaan kummallisesti progin rolliksi. Alkuliite kyysää kuulijaa tarakallaan Jethro Tullin ja Gabriel-Collins aikaisen Genesiksen pariin. Se loppuosa taasen jättää kyydistä Tesoman paikallisen eteen, Pate-nimisen manserokkarin piestäväksi. Lopputulos muistuttaa jotain kullatun mustamakkaran ja röyhkeän ientulehduksen väliltä.

Silti, tämä nuorten itseoppineiden jannujen debyytti pystyy pääosin välttämään progen ylimielisimmät munanvenyttelyt ja rollauksen latteimmat haaraposeeraukset. Soitanta on vaativuudestaan huolimatta rentoitunutta ja pätevää. Kitara-tilulilulii syö hetkittäin hermoratoja, mutta tanakka rytmi-osasto ja sävellysten eheys pitää kudelmaa koossa.

Yhtyeen live-kunto kiinnostaa, sillä niin helpon kuuloista levyn soitto on. Kaiken kaikkiaan, miellyttävä uusi tuttavuus allekirjoittaneelle, ulkomusiikillisista kummallisuuksistaan huolimatta.

3/5 Juhana Hurula

Psychotropic Zone 15.07.2005

Tämä on uuden, Suomen länsirannikolta kotoisin olevan Jeavestonen ensimmäinen albumi. Kaverit kutsuvat musiikkiaan prog'n rolliksi, ja ei se nyt ihan vituralleenkaan mene. Mukana on kyllä aika paljon myös 70-luvun hard rock vaikutteita (varsinkin Led Zeppelin) sekä hieman Whota ja Beatlesiä. Laulaja kuulostaa välillä kovaa ja korkealta laulaessaan aika paljon Ozzy Paljon vaikutteita on selvästi saatu 70-luvun progejättiläisiltä, varsinkin Gentle Giantilta (esim. kappale The Secret Playhouse) ja Genesikseltä, sekä myös Suomen vastineilta Tasavallan presidentiltä ja Wigwamilta (joka on Jeavestonen kanssa samalla levy-yhtiöllä). Kaikista näistä vanhoista esikuvistaan huolimatta yhtye onnistuu kuulostamaan tuoreelta eikä lainkaan vanhentuneelta. Kova energia on selvästi ollut päällä nauhoituksissa, ja levy on sekä soitannallisesti että myös äänenlaadullisesti oikein onnistunut.

Instrumentaali Extended Massive Orgasm tuo mieleen hieman Kingston Wallin, mikä on aina kivaa. Tiukkaa soittoa! Five Fifteen on jossain mielessä samoilla taajuuksilla Jeavestonen kanssa, vaikkei ihan näin progea yleensä olekaan. Mind the Soupin kannet muuten perustuvat ex-Five Fifteen rumpali Janne Sunin piirustuksiin. Naishuilisti tuo mukavasti ilmaa ja hieman rauhallisempaa otetta välillä aika hektiseksi äityvään menoon. Esim. lyhyt instrumentaali Stumbling Gigolos menee melkoista tahtia, ja kuulostaa muuten paljon englantilaiselta The Lucky Bishopsilta, vaikka tuskin he ovat tätä bändiä ikinä kuulleetkaan. Muutkin soittajat ovat nuoruudestaan huolimatta erittäin taidokkaita. Kyllä näiltä kavereilta ideoita irtoaa, se on myönnettävä. Ja pääosin vielä hyviä sellaisia! Kaikin puolin oikein onnistunut debyytti lupaavalta bändiltä. Hieman ehkä vielä sävellyspuolelle kypsyyttä, silti seikkailunhalua ja yllätyksellisyyttä unohtamatta, niin yhtye nousee suomiprogen aateliin aivan varmasti. Levyltä löytyy muuten musiikkivideo levyn aloittavasta kappaleesta Knights of the Bottomline.

3,5/5 Dj Astro

Psychotropic Zone 15.07.2005

his is the first album by a new band from the West Coast of Finland called Jeavestone. These fellows call their music prog'n roll, and this is not that far-fetched. There are also quite a lot of influences from the 70?s hard rock (especially Led Zeppelin) and a bit of The Who and The Beatles. The singer sounds rather much like Ozzy Osbourne when he sings loud the high notes. A lot of influences clearly come from the 70's prog giants, particularly from Gentle Giant (for example on track The Secret Playhouse) and Genesis, and also from the Finnish counterparts Tasavallan presidentti and Wigwam (who are on the same record label as Jeavestone). Despite all these old models of theirs the band manages to sound fresh and not at all out-dated. The energy levels have reached the ceiling while recording this album, that's apparent, and the album is very successful what comes to playing and sound quality.

Instrumental called Extended Massive Orgasm reminds me a bit of Kingston Wall, which is always nice. Tight playing! Five Fifteen is in some ways on the same frequency with Jeavestone, although they're not usually just as progressive. The cover of Mind the Soup is, by the way, based on drawings by ex-Five Fifteen drummer Janne Suni (or just by somebody quite hectic. For example the other, short instrumental Stumbling Gigolos goes at a healthy pace and, by the way, sounds a lot like the English The Lucky Bishops, although I doubt the guys have ever heard them. All the other musicians are very skilful as well, in spite of their young age. This lot has a lot of ideas, I have to admit that. And they are mostly good! This is, by all accounts, a very successful debut by a promising band. They might still need a bit more maturity to the composing, but not forgetting the adventurous and surprising side of things, and they will rise to the Finnish prog elite for sure. Also included on the album is a music video of the first track on the album called Knights of the Bottomline.

3,5/5 Dj Astro

Imhotep 05.09.2005

Pistä samaan pataan Deep Purplea, Jethro Tullia,Beatlesia ja ELP:tä ja sekoita. Tuloksena on jotakuinkin Jeavestonen kuuloinen ja näköinen entiteetti. Mielenkiintoinen, lähinnä psykedeelisen rokin nimikkeen alle sijoittuva, Jeavestone on onnistunut vangitsemaan hyvin rennon kuuloisen fiiliksen soittoonsa. Ajoittain mieleen tulee edellä mainittujen nimien lisäksi Kingston Wall, etenkin Extend Massive Orgasmissa voi kuulla kaikuja Pete Wallin kitara-estetiikasta . Yhtye maalaa sen verran laajalla paletilla että suoranaisesta kopioinnista ei voida kuitenkaan puhua. Laaja-alaisuudestaan huolimatta Mind The Soup on hyvin koherentti hengentuote ja vaikka progea soitetaan, ei biisejä ole lähdetty venyttämään mihinkään älyttömiin mittoihin. Pikemminkin on pyritty panostamaan tarttuvuuteen ja hyviin melodioihin ja siksipä Mind The Soup onkin niin valloittava levy. Jeavestonen musiikissa ei ole sinänsä mitään uutta ja ihmeellistä, mutta se seikka muodostuu hyvin pian melko vähäpätöiseksi asiaksi. Kun tarjolla on Knights Of The Bottomlinen groovea rokkausta, Snowfallin akustista balladismia ja Showpiecen letkeän bossanovan ja hard rockin risteytystä, ei voi kun ihmetellä mistä orkesteri taikoo näin laadukkaita sävellyksiä

8/10 Mikko Malm

Keskisuomalainen xx.xx.2005

Ellen olisi tutustunut Jeavestoneen aikaisemmin, löisi nyt luultavasti ällikkä. Bändin pastissi 70-lukulaiselle rockmusiikille on siinä määrin huolellisesti muovailtu, ettei sitä uskoisi kuulevansa nuorehkon suomalaisbändin esikoislevyltä.Mind the soup etenee vankasti proge- ja hard rock - dinosaurusten tallaamalla tiellä. Jytäpuoli on levyllä käskevässä roolissa, mutta soppaa on maustettu vahvasti akustisilla soittimilla ja psykedeelisemmillä popsävyillä.

Mielleyhtymiä 70-alkuun ohjaa myös hiukan nuorelta Ozzylta kuulostava laulaja, jyhkeältä taiteilijanimeltään Jim Goldworth. Levyn vahvimmat lenkit ovat sen keskelle sijoitetut The secret playhouse ja Snowfall, jotka molemmat ovat melodisesti rikasta ja haastavaakin psykedeelistä rokkia. Hevimmästä jyräyksistä parhaiten onnistuu ankara Knights of the bottomline, sen sijaan kevyemmät Crazy madness ja Beauty contest ovat näppäryydestään huolimatta vähän turhankin harmitonta kuunneltavaa.Jeavestone peuhaa innokkaasti rockhistorian aarrearkussa ja yhdistelee ennakkoluulottomasti toisiinsa saman aikakauden eri tyylejä. Mind the soup on lisäksi ilahduttavasti kompakti paketti. Biisitkin on saatu mutkikkaista kappalerakenteista ja asiaankuuluvasta sooloilusta huolimatta pysymään tiiviinä ja kohtuumittaisina.

4/5 Markus Matlar

Progarchives 12.09.2005

I first learned about the Finnish group Jeavestone a couple of years ago, when I heard their self-produced EP. Since then they have released their first album, Mind The Soup, and I have also seen them live on a gig. I was about to write a review on this album a lot earlier, but luckily I didn't. I would have given MTS a higher rating, but giving a bit more time to it, I have got some perception.

I'm giving it three stars now because I believe this band can only be on its way to greater things. Their first album has nine songs which are written during I think four or five years, and that says it all: the band has had some tunes that have survived to their debut album, and in the meantime they have written new music as they have progressed. This makes the album quite inconsistent. I also have to say, that some of the pieces are really done tongue-in-cheek, and only two or three of them are really prog. These are The Secret Playhouse and The Prophet's Daydream, which are really promising compositions. On the other hand, Jeavestone call themselves a "prog'n'roll" band, so obviously they aren't trying to follow the paths of the most symphonic prog acts. On MTS, Jeavestone mix a lot of different spices in the pot: groups like Jethro Tull, 70's Rush, Early Spock's Beard and Kingston Wall have all left their marks on MTS.

What really strikes with Jeavestone's debut, is their musical ability. They have two equally creative solo guitarists who play simultaneous solos, a very trustworthy bass-drums section and a nice colouring effect in the use of flute. They are very fluent on stage, too. The lead vocalist, Jim Goldworth, has a very distinguished, strong voice that hardly goes out of tune and will be a pleasant surprise for a lot of people. For whatever reason the members of Jeavestone use a bit infantile artist names.

Mind The Soup is an encouraging debut and makes at least me to expect fine things from the band in the future.

3/5 OT Räihälä

Babyblaue-seiten 03.11.2005

Tja, das erste "richtige" Album des Finnenfünfers ist eigentlich wieder mal ein Fall fürs Progressivegericht, denn ohne sich im geringsten darum zu kümmern, welche Klientel sich durch die 9 recht kurz gehaltenen Titel jetzt eigentlich angesprochen fühlt, musizieren sie munter drauflos und haben dabei kompositorische Perlen geschafffen, die dem Baukastensystem der erfolgreichen neuen Progressivebands eines voraushaben, nämlich Authentizität und Ohrwurmcharakter ohne melodieselige Peinlickeiten. Aber ist das Progressiverock????

Gott-sei-dank ist das oben erwähnte Progressivegericht reine Fiktion, und der interessierte Hörer kann/muß selbst entscheiden, ob er z.B. das mit dicken Eiern und OZZY-Gesang versehene Gitarrenriff des Openers

"Knights of the Bottomline" (auch als Mpeg-Video vorhanden), das wunderbar lässig groovt, oder gar das psychedelisch treibende "Crazyness" in die Schublade mit seiner Lieblingsmucke stecken möchte. Der instrumentale "Extended massive orgasm" zelebriert astreinen 70er-Jahre Gitarrenrock, "The secret playhouse" wie auch "A prophet's daydream" bietet in etwas relaxterer ANEKDOTEN-manier im flotten 6/8 bzw. 4/4 Takt sowohl der Flötistin als auch der Rhythmusgruppe die Möglichkeit zum Brillieren, und die akustische Ballade "Snowfall" mausert sich zu einem verhaltenen verspielt-psychedelischen Headbanger mit eingebautem Feuerzeug.

Mit ihrem alternativ und progressiv angehauchten Hippie-Hardrock-Mix befinden sich die selbstbewußt unter Künstlernamen (siehe Line-up) agierenden Finnen im Umfeld von BIG ELF, QOPH und FIVE FIFTEEN, ihre Songwriterqualitäten lassen allerdings zumindest bis jetzt ähnlich gelagerte Formationen ganz schön alt aussehen.

11/15 Charly Heidenreich